maanantai, 12. joulukuuta 2011
ohimennen
Elämässä tuntuu tapahtuvan samalla niin paljon ja niin vähän, kaikki niin ohimennen. Olen maalannut joulukortteja, viettänyt harmaita, hiljaisia aamupäiviä, juhlinut kavereiden kanssa ja ehtinyt sairastaa kuukauden verran. Kun on pää täynnä räkää ja kurkku kipua, ei mikään tunnu maittavalta. Silti olen pyrkinyt elämään aivan normaalisti: kun aikaa Suomessa on päivä päivältä vähemmän, haluaa taistella sairautta vastaan myös muuten kuin lepäämällä.
Tämä syksy on ollut minulle monilla tavoin erityinen. Kun en ole joutunut opiskelemaan, ovat elämän muut puolet nousseet merkittävämmin esille. Olen löytänyt itsestäni myös rauhallisemman, hitaamman puolen. Olen tutustunut uusiin, hurmaaviin ja kiinnostaviin ihmisiini, jotka ovat aina eläneet lähellä mutta en ole oikein huomannut heitä.
Lumetonta, sateista talvea on vaikea sietää. Olin itsenäisyyspäivänä kuvaamassa metsässä, samalla kun satoi tuhti ensilumi. Pyöreiden, märkien lumihiutaleiden hiljaisuudessa purojen solina kuulostaa kovalta kakofonialta. Olen tämän syksyn aika huomannut sen, kuinka ainutlaatuinen ja upea maa Suomi onkaan.
Itsenäisyyspäivän kansalaisjuhlassa Senaatintorilla Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajan puheesta nousi esille eräs tärkeä asia: ainutlaatuisuutta ei voi kehittää jäämällä maailman muutoksesta sivuun. Kansalaisylpeyden rinnalla on oltava myös nöyryyttä. Vaikka meillä on maailman parhaimpiin lukeutuva koulutusjärjestelmä, toimiva terveydenhuolto ja demokratia, on asioita, joita osataan muualla paremmin. Nykyisistä ja tulevista kriiseistä selviytyy parhaiten olemalla avoin uusille vaikutteille.
Kuvat: Joulukadun avajaiset, ensilumi, itsenäisyyspäivän ylioppilaiden soihtukulkue
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

2 kommenttia:
Mukavaa kuulla kuulumisiasi. Juuri tanaan mietinkin, etta joko olet lennahtanyt ulkomaille vai mista tama hiljaisuus.
Minäkin olen miettinyt mitä kuuluu sinulle Tuure.Taisit sairastaa samaa pitkää tautia kuten monet muut Suomessa tänä syksynä,onneksi se on ohi. Hienoja kuvia taas;Aleksin joulukulkue näyttää kivalta!
Lähetä kommentti