maanantai, 31. lokakuuta 2011
tunnekarusellia
Olen joskus pienenä lukenut viimeksi J. R. R. Tolkienin satukirjan Hobitti eli Sinne ja Takaisin. Minun teki mieli lukea eilen jotain kotoisaa vivahteikkaan (lue: työteliään) päivän jälkeen, joten tartuin kirjaan uudestaan. Jo alun sivuilta tuntui lämpimältä.
Samaistumisen voima on vahva. Kun viimeksi luin tätä teosta, muistan ajatelleeni, kuinka Bilbo Reppuli muistuttaa minua. Pidän mukavuuksista, lämpimistä vaatteista, hyvästä ruoasta ja maailmasta, jossa ei tarvitse pelätä. Niin Bilbokin piti, ja silti hän lähti seikkailulle kolmentoista muun kääpiön kanssa.
Kun luin kirjaa viime kerran, en voinut tietää, mikä tulee olemaan oma seikkailuni. Nyt se on aika selvää.
On hämmentävää ajatella, miten tietyt kokemukset kasvattavat ja muuttavat niin paljon. Jos minua ei olisi kiusattu ala-asteella, en olisi se henkilö, joka olen nyt. Jos en olisi päässyt Norssin latinan luokalle, en ajattelisi samalla tavalla kuin nyt. Jos olisin päättänyt jatkaa jossain muussa lukiossa, minulla olisi erilaiset kaverit kuin nyt.
Taakse päin katsoessa tuntuu oudolta. Identiteettini olisi niin erilainen, jos olisin joskus päättänyt toisin. Kun jo pelkkä tieto kahdesta tulevasta vuodesta on muuttanut ajattelutapaani enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella.
Kuvat: Tallinna, Tallinna, Tallinna, Tallinna
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti