olen täällä

Maputo oli eriskummallisin kaupunki, jossa olen koskaan käynyt. Rakenteeltaan se muistutti eurooppalaista kaupunkia – pitkiä, lehteviä bulevardeja reunustavat portugalilaisajalla rakennetut ylelliset kaupunkihuvilat. Ja silti tämä kaupunki on afrikkalainen metropoli, täynnä outoja hajuja ja betonipilvenpiirtäjiä. Polana-ostoskeskus kiilotettuine kivilattioineen tuntui olevan täysin eri maailmasta kuin Mercado de Peixen, kalatorin, merenhajuinen väentungos.

Kuumuutta ei pääse pakoon – siitä huolehtii Intian valtameren kuumankostea, trooppinen tuuli, joka sai minut kaipaamaan saunaa. Valtameren rantabulevardit ja puutarhat, jardim, täyttyivät iltapäivän auringossa jäätelöä syövistä turisteista ja paikallisista. Mosambikin virallinen kieli on portugali, jota puhutaan painavalla nuotilla ja nopeasti, eikä kukaan tunnu puhuvan englantia. Onneksi elekieli on kansainvälinen, kuten on myös hymy: niillä pärjää pitkälle.

Sosiaaliset erot ovat suuria ja ne ovat selvästi näkyvissä. Keskusta ja vauraat lähiöt ovat vastakkaisia laajoille slummialueille, joiden läpi Maputon suuret ulos- ja sisääntulotiet kulkevat. Mosambik on yksi maailman köyhimmistä maista, se on kärsinyt vuosikymmeniä taloudellisista ongelmista ja ammattitaitoisen työvoiman puutteesta. Maa on ollut Suomen kehitysavun suurimmista vastaanottajista – Valmetin traktorit ovat kuulemma yleisiä näkyjä maaseudulla. Köyhyyden näkeminen näin laajamittaisena oli minulle uutta ja ahdistavaa. Samoin oli poliisin läsnäolo: suomalaisena on tottunut luottamaan esivaltaan, mutta Mosambikissa tilanne on toinen. On kannettava jatkuvasti passia, koska jos ei voi todistaa henkilöllisyyttään ja näyttää viisumiaan, sinut pidätetään. Pelkästään portugalia puhuvien, rynnäkkökiväärejä kantavien poliisien mukaan ei tee mieli lähteä.

Kun kävelin Suomen suurlähetystön ohi, en voinut estää itseäni itkemästä. Suomen sinivalkoisen lipun näkeminen maailman toisella puolella tuntui enemmän kuin oudolta, mutta niin todelliselta. Kun asuu kaukana kotoa, oppii arvostamaan asioita, joita on pitänyt itsestäänselvyyksinä. En itkenyt, koska en olisi onnellinen; itkin siksi, että olen täällä. Minulla on koti ja kodissa perheeni, ystäväni, kieleni, kulttuurini ja kaikki rakastamani asiat – jotka eivät ole muuttuneet täällä ollessani eivätkä tule muuttumaan.

Afrikan auringon alla

Mbabane, Mbabane, Mbabane, Mbabane, kampus

Afrikan aurinko on polttava, se piirtää varjot terävinä ja kirkkaatkin värit näyttävät laimeilta. Kirkkauteen sopeutuminen on vienyt aikaa, kun aurinkolasit unohtaa päivän ajaksi asuntolaan, on tuloksena kaamea päänsärky. Olen ollut nyt hieman yli kuukauden maailman toisella puolella, ja kokenut niin paljon – syönyt pizzaa kyproslaisen, saksalaisen, eteläafrikkalaisen, norjalaisten ja tanskalaisten kavereiden kanssa tähtitaivaan alla kuunnellen norjalaista musiikkia; oppinut tapakulttuuria ja nauramaan historianopettajan huumorille. Elämäni on täällä ollut haastavampaa kuin aluksi kuvittelin, mutta se on samalla moninkertaisesti palkitsevampaa.

Koulunkäynti on vaativampaa kuin koskaan ennen – suomalaisessa lukiossa ei tarvinnut tehdä ollenkaan töitä verrattuna Waterfordiin. Opettajat haluavat useita esseitä viikossa, kotitehtävät pitää yleensä palauttaa kirjallisina. Tämän lisäksi on tietysti myös Community Service ja Creativity, Action and Service-ohjelmat, jotka vievät oman aikansa. Teen pakollisena vapaaehtoistyönä "Playback Theatre"-projektia, jossa koulutusvaiheen jälkeen vieraillaan swazimaalaisissa yhteisöissä – kouluissa, vanhustenkodeissa, sairaaloissa ja orpokodeissa – tekemässä improvisaatioteatteria psykoterapian muotona.

Pääni on sopeutunut englannin kielen käyttöön todella hyvin. Lempiaineeni täällä ovat englannin kirjallisuus ja teatteri, joita molempia luen Higher level-aineina. Englannin tunneilla käymme läpi samanlaisia asioita kuin kävimme äidinkielen tunneilla Suomessa – tahti on tosin nopeaa ja opiskelussa mennään todella syvälle. Olen luokan toiseksi ainoa "Second language speaker", ja joudun totuttautumaan siihen, että en yllä parhaimpien äidinkielenään englantia puhuvien tasolle. Vaikeinta koulun kanssa on täällä ollut sopeutuminen siihen, että ei voi heti alussa saada samanlaisia tuloksia kuin Suomessa. Kun pärjäsin todella hyvin suomalaisessa lukiossa – keskiarvoni oli 9.4 – saan täällä vain hyviä tuloksia, en erinomaisia ja kiitettäviä.

Vapaa-aika menee kampuksen altaalla uidessa, sulkapalloa pelatessa, kansainvälistä ruoanlaittoa harrastaessa, kuorossa ja valokuvatessa. Kaiken kiireen keskellä olen huomannut itsessäni hämmästyttävän suomalaisia piirteitä. Välillä on vain pakko lukittautua omaan huoneeseen, katsoa pari jaksoa Frasieria ja kuunnella Scandinavian Music Grouppia tai Emma Salokoskea. Olen saanut uskomattomia ystäviä, joiden kanssa matkaan ensi viikonloppuna lomaviikonlopuksi Maputoon, Mosambikin pääkaupunkiin. Kahden miljoonan asukkaan suurkaupunki sijaitsee noin viiden tunnin ajomatkan päässä koulultamme, kaupunki, joka on matkaoppaani (Lonely Planet, tietysti) mukaan Afrikan viehättävimpiä. Odotan paljon merituulta – Swazimaan vuoristossa koen olevani hieman vankina, kun tuuli ei ole kosteaa tai tuoksu mereltä.

kuulumisia

Tänään oli ensimmäinen päivä koulua, ja se tarkoittaa normaalin päivärytmin aloittamista. Paksuja kirjoja, paljon tavoitteita ja innostusta. Opettajat, kuten oppilaat, tulevat ympäri maailmaa, jokaisella on oma aksenttinsa personallisuutensa. Kaikki on samalla aikaa niin kiehtovaa ja hämmentävää, että pienistäkin pettymyksistä kasvaa suuria ja suomalainen suklaa riittää ilonaiheeksi pitkään.

Sanakirjat ovat ahkerassa käytössä, varsinkin englannin kirjallisuuden tunneilla – luen sitä äidinkielenäni täällä. Kielen kanssa ei ole ollut toistaiseksi ongelmia, olen oikeastaan ollut yllättynyt kuinka hyvin aivoni sopeutuvat ajattelemaan vieraalla kielellä. Täällä oppii niin paljon itsestään – asiat, joiden luulin olevan vaikeita, ovatkin helppoja ja päinvastoin. Vaikeina hetkinä löytyy aina joku, joka osaa auttaa – ja luulen, että se on syy, miksi tätä paikkaa voi todella sanoa kodiksi.

Aineeni ovat:
Higher Level (laaja oppimäärä)
English A Literature
Theatre
History

Standard Level (normaali oppimäärä)
French B
Math Studies
Environmental Systems and Societes

ensivaikutelmat

Kun lentokone lensi kohti auringonlaskua Helsingistä Lontooseen viime sunnuntaina, olin surullisempi kuin koskaan. Kaikki tuttu ja turvallinen oli jäämässä taakse, edessä olisi uudet kaverit, uusi ympäristö, uusi yhteiskunta. Kun olin vihdoin 17 tunnin kuluttua Johannesburgin lentokentällä Etelä-Afrikassa, en ollut ollenkaan varma halusinko astua paahtavaan ulkoilmaan vai en. Kaikki tuntui jo aluksi niin erilaiselta. 

Ensimmäiset kolme päivää koululla ovat olleet elämäni rankimmat, mutta luulen että elo on nyt tasaantumassa. Kun saavuimme, oli Mozambikin rannikolle iskenyt sykloni, ja samasta myrskystä kärsimme vielä kolme päivää. En ole koskaan ollut niin kylmissäni, vaikka tulenkin Joulupukin ja pakkasen maasta. Sumua oli aamuisin ja iltaisin niin paljon, että eteen oli vaikea nähdä. Jäätävältä tuntuva sade oli raskasta, hyvin erilaista kuin Suomessa. Kaikki oli märkää, vetistä, hyistä ja luotaantyöntävää. Kameranikin meni rikki, enkä ole saanut sitä toimimaan.

Elämä on täällä erilaista, mutta kuitenkin monilla tavoin samanlaista. Swazimaa on ristiriitainen paikka. Kävimme eilen hulppean länsimaisessa The Gables-ostoskeskuksessa, mutta ajoimme myös todella kurjien talojen ohi. Ne talot olivat joidenkin koteja. Asiat eivät ole täällä hyvin, on paljon ihmisiä, joiden elämässä ei ole kohtaloa. Teiden laidoilla istuu nuoria miehiä, jotka vain katselevat kun autot menevät ohi.

En ole koskaan tavannut niin älykkäitä ihmisiä kuin täällä koululla. Kun samalla käytävällä asuu ikäisiäni, joiden perheellä ei ole ollut rahaa ruokaan, suhteellisuudentaju muuttuu. He ovat tehneet niin paljon töitä saadakseen stipendin tähän kouluun, että omat saavutukset tuntuvat pikkuisilta. Sitten on myös todella varakkaita ihmisiä, mutta jotenkin kaikki osaavat kuitenkin elää yhdessä huolimatta eroavaisuuksista. Jokainen saa olla täällä sellainen kuin on. 

kotikaupunki

Talven ihme on valkoinen lumi, joka leijailee suurina hiutaleina armollisella hitaudella. Pakkasella on raikas henki, tasainen, voimakas valo kipristelee silmissä. Olen viettänyt aikaa pakkaillen ja järjestellen kotiin jääviä tavaroita. Vaikka kavereiden näkeminen ilahduttaa, on myös helpottavaa olla yksin. Hiljaisuudessa jaksaa ajatella, ja ajatteltavaa nyt tuntuukin olevan.

Olen katsonut walesilaisen näyttelijän, Griff Rhys Jonesin matkailusarjaa Maaliman tunnetuimmat kaupungit (Greatest Cities of The World). Varttuneempi britti seikkailee suurkaupungeissa ketterästi ja mielenkiintoisella otteella. Pariisissa asuvat vauraimmat eurooppalaiset, ja kaupunki käyttää puhtaanapitoon eniten rahaa maailmassa. Sydneyllä oli maine maailman laidalla sijaitsevana junttikaupunkina ennen oopperataloa ja olympialaisia. Kaupungit muuttuvat, ne taantuvat ja kehittyvät.

Helsinki on kehittynyt myös paljon. Aikaisemmin syksyllä katsoin CNN:n reportaasin Helsingistä, jossa satama-alueille nousevien asuinalueiden rakentaminen nähtiin kaupungin uudestisyntymisenä. Yhä useampaan paikkaan halutaan rakentaa yhä korkeampia taloja, ja tietysti muutoksiin reagoidaan eri tavoin. Tämän päivän Hesarissa uutisoitiin Jätkäsaaren pilvenpiirtäjähotellihankkeen nuivasta vastaanotosta.

Guggenheim-selvitys luovutettiin tänään, ja siinä ehdotetaan maailmanluokan museon rakentamista Katajanokalle. Siinä missä Sydneyn oopperatalo muutti Griff Rhys Jonesin mukaan koko Sydneyn kaupunkisuunnittelun ajattelutavan ja kansainvälisen maineen, voisi Guggenheim-museolla olla samanlainen vaikutus Helsingissä. "Itämeren helmen", pienen hurmaavan pääkaupunkimme tulevaisuuteen ja kulttuuriin kannattaa sijoittaa. Ei Helsingin tarvitse olla itseään suurempi, mutta se voi silti olla edelläkävijä.

Kuvat: Ranta, ranta, ranta, ranta